Vahvana huomiseen
Anna terveyttä edistävä lahja!
Perinteinen kiinalainen lääketiede (pkl) on noin 3000 vuotta vanha lääketiede, jolla on hoidettu kaikkia sairauksia. Se pyrkii korjaamaan sairauden syyt ja vahvistamaan kehon omaa kykyä parantua. Ihminen nähdään kokonaisuutena, johon vaikuttaa sekä psyykkinen että fyysinen aspekti. Kiinalaisen lääketieteen hoitometodeja voidaan käyttää lähes kaikkien sairauksien hoidossa. Pienetkin oireet ilman varsinaisen sairauden ilmentymistä ovat merkkejä kehon epätasapainotilasta ja niihin voidaan puuttua varhaisessa vaiheessa ja siten ehkäistä sairauden synty.
Maailman terveysjärjestö WHO on mm. julkaissut listan sairauksista, joita voidaan hoitaa akupunktiolla. Listassa on yli neljäsataa (länsimaista) nimikettä hengitystiehytsairauksista kuukautisvaivoihin ja impotenssiin. Lisäksi kiinalaisesta lääketieteestä saa apua myös sellaisiin vaivoihin, joilla ei ole länsimaista nimeä, koska pkl ottaa aina huomioon koko ihmisen ja tekee diagnoosin kokonaiskuvan perusteella. Kiinalaisella menetelmällä voidaan ratkaista tiloja, jotka länsimaisin keinoin jäävät selvittämättä. Vaikeissa sairauksissa kiinalainen lääketiede pystyy ainakin parantamaan potilaan yleiskuntoa ja mielialaa sekä lievittämään oireita.
Isosannanpuistokatu 5, 28100 Pori
Puh 040 537 9988
Lisätiedot: Avoinna sopimuksen mukaan. Varaa aika puhelimitse.
www.vahvanahuomiseen.fi
Vahvana huomiseen
Isosannanpuistokatu 5, 28100 Pori
Puh: 040 537 9988